Edellinen viikko on kulunut vähän eri osotteessa kuin yleensä, ensin olin viikonlopun kotikotona käymässä ja siinä samalla kävin juhlistamassa rakkaan ystäväni ylppäreitä (Jei N!) ja sunnuntaina palasin Laprantaan mutta en kotiin, vaan sukulaiselle talovahdiksi kun hän lensi Barcelonan lämpöön. Buu, miekii haluun... Tosin lämpöjen puolesta alkuviikon olin minäkin jossain etelänmaassa, huh kamala kun oli helle! Eilen lopulta saatiin pientä helpotusta, oli hurja tunne kun aamulehteä postilaatikosta hakiessa oli ihan melkein kylmä! Jälleen kerran se on todistettu että vaikka tempperamenttini ja puhenopeuteni puolesta voisin hyvin asua esim. Espanjassa, lämmönsietokykyni on tasolla Siperia...

Keskiviikkona puolestaan otettiin opparikaverini kanssa keskustaläheisemmästä asemastani kaikki irti ja rustailtiin vähän opparia eteenpäin, tosin keskittyminen oli lähes miinuksen puolella erään pikkuseikan takia...

IMG_0061-normal.jpg

AAAAH! Lopultakin uusi Star Trek elokuva ilmestyi ja me oltiin heti ensimmäisessä näytöksessä! Vielä kun saatiin paikoiksi yhdet teatterin jättimuhkeista tuoleista niin eipä ollu paremmasta väliä! Heti ensimmäisistä minuuteista lähtien reaktiot vaihtelivat naurun kikatuksesta lähes nyyhkytykseen asti. Ja totta kai pientä välikommentointiakin oli mutta onneksi melkein kaikki muut katsojat oli keskivaihelta etuosaan niin eivät kovasti häiriintyneet. En nyt mitään spoilereita lähde kertomaan mikäli joku elokuvan haluaa nähdä mutta sen sanon että vaikka Bonesin kommentti Sululle ("Remind me to never get you angry...") onkin totta, Enterprisen miehistöstä kyllä Spock on se jonka vihoja minä en haluaisi ylleni huh! Ja suorastaan riipaisevan ja täydellisen kaunista oli kun yksi elokuvan avainkohdista oli täydellinen peilikuva yhdestä alkuperäisen sarjan lisäleffan kohtauksesta nyyh! Voisin melkein mennä katsomaan pätkän uudelleen vaikka kolme kertaa mutta ehkä odotan kiltisti puoli vuotta että se tulee dvd:llä, sitten sitä voi katsoa aina kun haluaa!

Mutta eipä tässä kai taas muuta auringon alla, jatkuu seuraavalla kerralla. Ciao!