Kuten eilen vähän lupailin, kuvasin päivän mittaan materiaalia "päivä kuvina"-postaukseen joten eiköhän laiteta pallo pyörimään.

IMG_0501-normal.jpg

Päivähän alkaa luonnollisesti aamukahvilla. Sain tuota Primaveran astiastoa aikoinaan kolmen mukin, lautasen ja kulhon verran tupari-lahjana kahdelta rakkaalta minkä jälkeen olen vielä itsekin kartuttanut sitä vielä muutamilla osilla. Nuo mukit on ihan täydellisiä aamukahvi/tee-mukeja, vetää juuri sopivasti tavaraa. Aamulla oli ohjelmassa myös yksi koneellinen pyykkiä ennen kuin lähdin kaupungille ja sen ajan vietin youtuben karaoke-videoiden parissa :) male-ready videoiden rinnalle ovat nyt nousseet myös solo-videot ja naisduetot. Kuvan ottohetkellä meneillään I know him so well Chess-musikaalista.

IMG_0498-normal.jpg

Vaikka päivä menikin meiningillä en suunnittele mitään, oli muutama pakollinen asia keskustassa.Tämä ensimmäisenä. Netti-sopimukseni on erääntymässä ja kun viime aikoina on vähän pänninyt netin suorituskyky (tai siis sen puute...) niin päätin päivittää itseni laajakaista-aikaan. Otin myös liikkuvan netin kun matkoille esim kotikotiin mennessä yleensä koneen otan mukaan ja netin siinä samassa. Tikun uuden sim-kortin sain jo samantien käyttöön (laajakaista tulee ens viikolla) niin jo nyt olen hämmästellyt kui nopeeta ja helppoa netissä olo voikaan olla kun on riittävät pelit! Oli vielä hirmu mukava myyjä soneran liikkeessä joka jaksoi hyvin selittää kaiken auki tällaiselle vähän vähemmän asiaan perehtyneelle neitokaiselle kuin minä. Ihan hävettää välillä miten stereotypinen nainen olen näissä elektroniikka-asioissa vaikka muuten pärjäänkin aika hyvin elämässä ihan omillani... Vielä kun liikkeestä lähdin niin myyjä vilkaisi ikkunasta ulos ja totesi että "toivottavasti sulla on sateenvarjo...?" ulkona nimittäin sattu yksi niistä eilisen sadekuuroista ja sillä kertaa vettä tuli kuin sieltä kuuluisasta Esterin ahterista... No olihan minulla joten ei siinä mitään, mutta toisaalta sitä ei ihan vielä tarvittu kun nimittäin hilpaisin suoraan naapuriliikkeeseen...

IMG_0505-normal.jpg

Nimittäin Konttiin. En ole aikoihin käynyt Kontissa eikä se oikeastaan lempi-second-hand-kauppoihini kuulukaan noin ostajan näkökulmasta, siellä kun tuntuu nykyään olevan ihan överihintaista tavaraa... Mutta tällä kertaa sieltä löytyi muutama riepu.

IMG_0506-normal.jpg

Tuollainen mustavalko-ruudullinen Lindexin tunika josta minulla muuten on sisarkappale entuudestaan, sama malli mutta eri kuosi :) lisäksi Espritin purppurainen pitkähihainen jossa on rinnuksilla ja hihoissa kiva rypytys kankaassa. Lisäksi tuo espritin paita on vähän ohuempi joten se menee myös kesällä vähän viileämpinä päivinä :)

Toinen pakollinen oli käydä saalistamassa Anttilasta uusia pyyhekoukkuja, jotka löysin mutta mukaan tarttui vähän muutakin, minulle tyypilliseen tapaan. Se on sukuvika!

IMG_0504-normal.jpg

Jo alkuvuodesta intoilin tännekin asti tuosta Tuomas Holopaisen The life and times of Scrooge-levystä ja nyt en voi kuin ihmetellä että miksi hiivatissa mie en oo hankkinu sitä aikaisemmin...!? Eilen sitten kuuntelin levyn läpi ja itse asiassa se soi juuri nytkin soittimessa :D lemppareiksi ovat nousseet sen Lifetime of Adventuren lisäksi:

Cold Heart of The Klondike

The Last Sled

Jos kunnioitin Tuomasta säveltäjänä ja muusikkona jo Nightwish-tuotannon perusteella on tämän levyn myötä se kunnioitus ja ihailu kasvanut entisestään...! En usko että ihan jokaiselle tulisi mieleen tehdä soundtrack kirjaan, sarjakuvasta puhumattakaan. Lisäksi Tuomas onnistuu siinä aivan loistavasti! Etenkin nuo sarjakuvakirjat lukeneena (molemmat osat löytyvät hyllystäni ♥) on heti musiikin myötä mukana siinä missä kohtaa tarinaa mennään ja luulen että biisien sanatkin aukenevat ihan eri tavalla kun tarinan tuntee. Eli summasummarun, suosittelen lämpimästi niin levyä kuin Don Rosan sarjakuviakin :)

IMG_0503-normal.jpg

Anttila-käynnin jälkeen olikin jo vähän nälkä, onneksi Subway on lähellä :) tällä kertaa tei hurjan poikkeaman normisubeistani (kalkkuna tai kananrinta) ja otin ihan Subway Meltin eli kalkkunaa, kinkkua ja pekonia. Ja ihan hyvää oli, myönnetään :)

Kotiin kun pääsin niin olikin aika avata televisio.

IMG_0508-normal.jpg

Olen taas pitkästä aikaa tänä vuonna hurahtanut tennikseen, ja nythän on meneillään Wimbledonin turnaus eikä siitäkään enää kuin finaalit. Naisten pelit on sattunut aina sellaiseen aikaan että olen ollut töissä tai muuten pois kotoa niin olen sitten tapittanut noita miesten pelejä. Tässä pelaa all-time-suosikkini Federer ja vastassa nuori lupaus Raonic. Federer kuuluu minun listallani ns. tähtinelikkoon jonka muut ovat tietenkin Nadal, Murray ja Djokovic. Nyt ei voi tämän vuoden osalta sanoa muuta kuin että wau ja nostaa hattua näille nuorille/uusille hyville pelaajille. Nadal ja Murray putosivat puolivälierissä eikä kyllä Federer ja Djokovickaan mitenkään helpolla noita finaali-paikkojaan saaneet. No, en valita, peli menee vain kiintoisemmaksi kun ei ratkea suoraan kolmessa erässä vaan mennään ihan viidenteenkin erään asti :)

IMG_0509-normal.jpg

Tennistä katsellessani herkuttelin kauppareissulla nappaamillani suomalaisille mansikoilla. Nam!

Siinäpä meikäläisen vapaa-perjantai. Tämän päivän aionkin viettää kokonaan sisällä yökkärissä, kohta telkka auki ja f1-aika-ajot verkkokalvolle, lisäksi voisi naisten Wimbledon-finaalin katsoa, kunnon penkkiurheilua taas :D eipä muuta, ciao!