Hello! Tarkoitus oli joulukuussa pitää joulukalenteria blogissa periaatteella yksi postaus per päivä mut eipä se sit näköjään onnistunukaan joten mennään vanhalla kaavalla :) tai ei ihan, nyt tulee nimittäin taas päivä-kuvina-postaus xD näitä on vaan kiva tehdä!

Ja kuvauksen uhriksi joutui eilinen, yövuorojen jälkeinen "nukku-päivä". Heräsin eka kellon soittoon siinä yhdentoista aikoihin n. kolmen tunnin torkkujen jälkeen mutta jotenkin onnistuin nukahtamaan varmaan ihan samantien uudelleen ja heräsin sitten tuntia myöhemmin uudestaan. Mikä ei kyllä oikeastaan haitannut, sillä olin paljon pirteämpi :) eilen oli pitkästä aikaa sellainen vapaapäivä jolloin saatoin keskittyä vain ja ainoastaan itseeni ilman että tarvi miettiä kenenkään muun tulemisia ja menemisiä joten päätin lähteä kaupunkikierrokselle ihan vaan vaeltelemaan kauppoihin! Toki oli yksi juttu mikä piti ostaa mutta siitä sitten myöhemmin.

Aamuhan alkoi tietysti laittautumisella, oman mielen mukaan kun mentiin.

IMG_1431.jpg

Vapaapäivinä tykkään välillä lyödä vähän yli ja usein kohteena on kynnet, osastolla kun ne on pidettävä melko lyhyinä ja lakattomina. Näille vapaapäiville iskinkin tekarit sormenpäihin, kynsissä on vielä lisämausteena vähän glitteriä noissa valkoisissa kärjissä mutta salama hukuttaa sen näköjään aika tehokkaasti :) ainoa huono puoli, näillä on vähän hankala kirjottaa läppärillä... xD yksi sormi, toinen sormi, kolmas sormi...

No, kun turhamaisuuteni oli tyydytetty peilin edessä, olikin aika lähteä liikkeelle.

2014-12-02%2012.50.55.jpg

Ihan ekaksi suuntasin aamupalalle Aleksanteri konditoria-kahvilaan. Valtakadulla sijaitseva kahvila on kyllä ihana, tämä oli nyt toinen kertani siinä mutta menen kyllä mielelläni useamminkin! :) pahoittelut muuten kuvasta, oli pakko ottaa kännykameralla kun oikea kamera jäi kotiin latailemaan akkuja. Plus näköjään ehdin pupeltaa tuosta piirakasta (jotka ei muuten ole mitään cocktail-piirakoita :D) puolet ennen kuin muistin kuvan ottaa... Oli nälkä! Mutta siis, kahvia ja karjalanpiirakka. Paikan hinta-laatu suhde on mielestäni hyvä ja kahvila on mukavan pieni ja rauhallinen eli suosittelen jos esim Lappeenrantaan tulee päivän reissulle ja haluaa käydä jossain pikkukahvilassa.

IMG_1435.jpg

Se yksi ostettava, uudet "maihari"-kengät. Vk-loppuna vanhat, neljä talvea palvelleet DinSkon tyttömaiharini sanoivat sopimuksen irti murtumalla kantani alla jolloin niillä oli aikas inha kävellä joten ei muuta kun etsimään uusia talvikenkiä... Kengät on ihania mutta niiden osto on välillä ihan pirun hankala, mie kun oon niin nirso! No, ensimmäisenä oli suuntana KooKenkä. KooKengässä on muuten loppuale ja sen näköisesti oli kyllä porukkaakin... Itse en sieltä lopulta mitään löytänyt joten ei muuta kun vähin äänin ulos. No, seuraava kohteeni oli Mononen, jonka yleensä kierrän koska siellä on vähän kalliimpaa sorttia mutta nyt sielläkin on remonttiale joten päätin ottaa riskin, ja onneksi otin! Nuo Quattro St:n... mikä toi väri on... patinoitu harmaa? No, kengät kuitenkin oli ihan mukavassa alessa, lopulta viisikymppiä verottivat minulta. Ja ovat hyvät jalassa ja ihan kivan näköisetkin. Joten ei kun kassan kautta, kiitos! ja minulla oli uudet tasapohjat talvelle :)

Pari tuntia jaksoin kaupungilla kävellä ennen kuin suuntasin hetkeksi takaisin kotiin. Päivän narsistisen minä-minä-hengen mukaisesti olin nimittäin päättänyt lähteä käymään elokuvissa ihan keskenäni. Siitä onkin muuten aikaa kun viimeksi kävin leffassa, tais olla se Outolintu edellinen :)

IMG_1441.jpg

Nyt vuorossa oli uusin Nälkäpeli -elokuva! Ja en tiedä oliko hyvän leffan merkki vai eläydyinkö hieman liikaa, mutta minä oikeasti lähdin kyyneleet silmissä ja henki kurkussa teatterista pois! Elokuvien varma linja siis jatkuu, viimeistä odotellessa!

IMG_1437.jpg

Leffan jälkeen pyrähdin kotiin Barut- pizzerian kautta josta nappasin itselleni vähän iltaevästä (jota muuten pupellan vielä varmaan tänäkin iltana xD). Tropicana ja Al Capone-pizzat on miun lempparit!

IMG_1439.jpg

Loppuilta menikin näissä merkeissä, minttukaakaota (krhm) ja uusimmat Black Butler-sarjan osat jotka myös kävin päivän aikana hakemassa ♥ tosi kiva muuten, tein tilauksen reilu viikko sitten ja toimitustavaksi valitsin Laprannan liikkeen.. No, mie odotan koko viime viikon, s-postiin tuli ilmoitus että tilaus käsitelty ja lähetetty, mutta sitä saapumisesta kielivää tekstaria ei vaan kuulunut... Lopulta eilen paloi päreet ja kävin kysymässä/varmistamassa että kai siitä se viesti tulee?! No, paketti olikin tullut jo perjantaina mutta tekstaria ei jostain syystä ollut lähtenyt...! Ai siis hä? No, enivei, tavarani sain joten kaikki hyvin. Mutta kotiin päästyäni huomasin että asiasta olikin tullut SÄHKÖPOSTIA eikä tekstaria... No jaa...

Siinäpä se päivä, ainoa miinus tulee rakosta joka ilmaantui toiseen kantapäähäni mutta muuten aika hyvä päivä oli tämä :) ensi kerralla uudet kujeet ja paluu värihaasteeseen! Ciao!

Ps. Muutamasta linkistä, en mainosta pyynnöstä/siksi että saisin siitä jotain itselleni, haluan vain levittää hyvää ja linkitän siksi!