Tällä kertaa kirjotellaankin vähän eri osotteesta, karkasin nimittäin taas eilen kotikotiin rentoutumaan ja lataamaan akkuja, tässä viikon reissun aikana on ohjelmassa mm. perunannostoa (miekii pääsen osallistumaan ekaa kertaa kymmeneen vuoteen...!) ja uusien viinimarjapuskien istutusta jos nyt ymmärsin äitin puheista oikein. Pieni muotoisen matkapostauksen ideakin oli tehdä mutta se jäi sitten erittäin pieneksi, peräti kahden kuvan kokoiseksi ideaksi joten se siitä :D

No, voihan ne kuvat silti tänne pienten sepustusten kera laittaa:

20160916_170026.jpg

Kotireissulle kun lähden nii miulla on yleensä isona kassina joko tämä kukallinen urheilukassi jonka ostin muutama vuosi sitten Lappeenrannan Nahkatavara -laukkuliikkeen alemyynnistä kun vanha kassi sanoi sopimuksen irti, tai sitten mustavalkoinen shopper-kassi Bijou Brigit -kaupasta jos on vähän lyhyempi reissu luvassa. Tähän kassiin menee juuri kaikki tarvittava eikä vetoketju siltikään meinaa pamahtaa auki, etenkin kun alan näköjään vihdoin viimein oppia ottamaan oikean määrän vaatteita eikä käy niin että pakkaan mukaan viisi paitaa ja käytän niistä lopulta kahta... Laukussa on vielä tuossa toisella sivulla tasku johon saa sälätavarat kuten hiusharjan, matkalukemista, kännykän laturin jne. eikä ne sitten pyöri tuolla päätaskun puolella.

20160918_122234.jpg

Matkahan taittui jälleen linja-autolla niinku yleensäkin. Tällä kertaa alkuperäinen suunnitelma oli että oisin tullu veljen kyydillä mutta hän ei sitten töiltään ehtinytkään tulla kaupunkiin joten eikun linkin kyytiin. Mie kyllä tykkään matkustaa linja-autossa, ei siinä mitään, kunhan osaa varautua oikein. Olen aiemmin blogin puolella, ehkä vuosi sitten, kertonut matkapahoinvointi-taipumuksestani ja sitä vastaan miulla on aina hyväksi huomattuna aseena vissy-pullo ja suolakeksipaketti. Onneksi tällä kertaa ei tullut, mutta onhan se muutenkin kiva että on vähän pientä evästä matkalla :)

20160917_140759.jpg

Kotiin kun pääsi niin vanha karvanaama Tahvo oli vastassa! Tosin ekana iltana en saanu tän parempaa kuvaa herrasta, yritän saada viikon aikana sellaisenkin että vähän näkyis naamaakin xD

Sitten onkin seuraavan 31-haasteen kohdan aika:

11. The last book you read

1de97f24-39f6-41b9-88f2-1baea8ebbcec.jpg

Kuva Googlesta

Edellinen kirja jonka luin kokonaan oli Diana Gabaldonin Muukalainen-sarjan kolmas osa eli Matkantekijä. Toinen tuotantokausi päättyi tv:ssä tuossa pari viikkoa sitten mistä sain kipinän lukea taas kirjoja vähän eteenpäin ja voi morjens! odotan kyllä taas innolla mitä tuleman pitää, niin kirjojen kuin sarjankin puolelta :D

20160918_122327.jpg

Tällä hetkellä puolestaan on meneillä Annmari Dannebeyn Kun kuulet laulun varjojen -kirja. Yllätin itseni viimeksi kirjastossa käydessäni ja hakeuduin suomalaisten kirjojen hyllylle, oho! Sieltä takakansia hetken tutkittuani mukaan lähti tämä ja yksi toinenkin kirja joka on vuorossa seuraavaksi, siitä lisää myöhemmin. Tässä kirjassa liikutaan useammassa ajassa vuoden 1745 ja 1961 välillä, tapahtumapaikkana Ranskan maa. Aluksi mietin onko kyseessä Muukalainen-sarjan tapainen aikamatkailutarina ja kieltämättä olin vähän skeptinen kirjan suhteen. Ilokseni huomasin että vaikka tarinan idean voisi periaatteessa laskea aikamatkailuksi, se ei sitä ole mitenkään perinteisessä mielessä! :) En nyt viitsi paljastaa sen enempää etten vaan pilaa kirjaa ja tarinaa jos joku innostuu lukemaan mutta sen sanon että ei kannata olla liian epäluuloinen, tarina yllätti ainakin minut (ja ainakin nyt aluksi, olen vasta lukenut ehkä kolmasosan hehe) iloisella tavalla.

Jeps, eipä siinä kai taas muuta. Huomenna huhkitaan perunapellolla ja sitten olisi taas talven eväät kellarin turvissa talvelta. Palataan taas ensi kerralla astialle, saa nähdä innostunko vielä seuraavankin postauksen tekemään täältä puskien keskeltä heh :D ciao!