HUOMIO!! Tämän postauksen kirjoitus on tehty huumorilla isolla H:lla, tarkemmin vielä mustalla huumorilla hienoisella sarkasmilla höystettynä. Mikäli kyseinen tyylilaji ei sinua innosta ja saa kulmasi kurttuun, voi olla parempi että skippaat koko tekstin. Mutta jos hieman mustaksi kärähtänyt huumori saa sinut kikattamaan keskenäsi ja osuu muutenkin huumorisuoneesi, eikun lukemaan eteenpäin!

Normaalisti pidän aika tarkasti päivätyöni (ja iltatyöni, ja yötyöni...) hoitajana erossa blogista, samoin tuon pahimman mustan huumorin, mutta tämä vain oli semmoinen aihe jota ei oikein muulla tyylillä voi kirjoittaa. Vuodenvaihteessa kun nuhakuumeen kourissa seikkailin netin ihmeellisessä maailmassa, törmäsin toisen bloggaavan hoitajan kirjoittamaan tekstiin, nimittäin tähän Mansikkapilven postaukseen. Tekstin idea ja tyyli oli vaan mahtava ja osui omaan huumoriin niin hyvin että siitähän se inspiraatio lähti ja otin itse kirjoittajaan s-postin kanssa yhteyttä kysyäkseni lupaa käyttää hänen postaustaan oman postauksen pohjana ja ideana. Muutaman päivän päästä sain vastauksen ja se vastaus oli myönteinen, jei! Joten tässäpä tämä!

Nuo lihavoidulla kirjoitetut kohdat ovat tosiaan Mansikkapilven alkuperäisestä tekstistä ja perässä on aina omia kokemuksia ja ajatuksia kyseisestä aiheesta joten eikun menoksi!

♥ Kun olet hoitaja ja olet töissä, peset varmasti kädet ennen kuin menet vessaan.

Ennen vessaa, ennen ruokataukoa, ennen kuin raavit nenääsi, ennen kuin menet koneelle, hoitajana sitä pesee käsiä koko ajan! Ja käsienpesua seuraa aina käsidesi, ja kun muutaman kerran käyttää käsidesia, seuraa taas käsienpesu ja käsienpesua seuraa....

♥ Joskus huomaat olevasi konkreettisesti nilkkojasi myöten kusessa. Vahinkoja sattuu ;)

Valikoiva kuulo on jännä juttu. Jos ohje kokonaisuudessaan kuuluu:"Peruuta muutama askel niin pääset istumaan pöntölle", se kullanmuru kuulee koko lauseesta vain sen "pöntön" ja sillon lorisee. Eih...!

♥ Laitat hanskat käteen, vaihdat vaippaa työkaverin kanssa ja nenää alkaa juuri sillä hetkellä kutittamaan. TIETENKIN! Rukkaset siinä itsessään voit sitten miettiä, että mikä kohta käsivarresta olisi mahdollisesti säästynyt roiskeilta, että voit pyyhkäistä nenääsi.

Se on ihan selvästi joku universaali suunnitelma ja sääntö että sitä nenää rupeaa kutittamaan tai nenä alkaa vuotamaan juurikin silloin kun hanskat on siinä ihtessään. Tai silloin kun olet ruoanjaossa kauhan varressa tai silloin kun jaat lääkkeitä. Ihan takuuvarmasti!

♥ Rauhallinen iltavuoro muuttuu sormia napauttamalla kaaokseksi. Koskaan, älä koskaan sano, että onpa rauhallista.

11325655_411315465715032_114846956_n.jpg

Kuva Googlesta

Tositarina: Puolessa välissä iltavuoroa tuumasin ihan sivulauseessa että onpa ollut rauhallinen ilta. Työkaverin kommentti: Mie lyön sinuu kohta!

♥ Esa-Mirkku päättää lähteä rannalle keskellä yötä ja yrität selittää hänelle, että nyt pitäisi nukkua. Miten ne vanhukset virkistyykään aina just öisin?

11085069_669305209857982_810381118_n.jpg

Kuva Googlesta

Ja jos niitä Esa-Mirkkuja on useampi samanlainen, ei puhettakaan siitä että he heräisivät ja olisivat lähdössä eriaikoihin, he kaikki havahtuvat ja tekevät lähtöä tasan sillä samalla sekunnilla! Eri huoneissa. Eri puolilla osastoa. Argh!

♥ Awkward tilanteet potilaiden kanssa. Mittaat verenpaineita ja ohjaat potilasta miettimään mukavia. Potilas vastaa sanomalla, joo, mietin sitä hetkeä kun otit äsken sen katetrin pois. Ööö, okei…

Jos hoitajan ammatti jotain opettaa niin kuinka pitää pokka ja hymy päällä. Itseltänikin on aikamiehet kysyneet löytyykö poikakaveria, kaupitelleet Saabbiaan ja pyytäneet viereen nukkumaan yöllä. Öö, joo tuota... miulla taiskii jäädä lääkekaapin ovet auki, pitääpä mennä!

♥ Kouluaikoina opettajan kommentti: Jos potilaalle tulee spontaanisti erektio, hoitajana voit antaa tilanteen laueta. Hell no, ei mun käsiin!!

Hell no!! Tosin näissäkin tilanteissa tulee se huumori apuun. Muutamankin killuttimen on yövuoron aamukierrolla nähnyt ja aina olen yrittänyt tilanteen hoitaa huumorilla ja oikeastaan myös siinä onnistunut. Ja välillä tuntuu että ne potilaat on näissä tilanteessa nolona miunkii puolesta

♥ Pitkät työvuorot. Kun menet töihin on pimeää, kun tulet töistä on pimeää.

Koskee myös aamuvuoroja talviaikaan...

♥ Täysikuu, jokainen päivystyksessä työskentelevä hoitaja tai ensihoitaja varmasti tietää täysikuun vaikutuksen. Tai kun on Kelan tukien maksupäivä, sama asia.

Se tunne kun tajuat suunnitelleesi yövuorot juuri täysikuun aikaan. Jahas, lisää kahvia kiitos...

♥ Kahvi, suoraan suoneen kiitos!

best-nursing-quotes.jpg

Kuva Googlesta

Nuff said...

♥ Sukulaisten ja tuttavien puhelut ja kyselyt sinulle, että mitähän tässä tilanteessa pitäisi tehdä. – Öö mulla ei ole yksityisvastaanottoa.

"Sinä kun olet alan ammattilainen niin kerrohan..." "Ensinnäkin, mie oon hoitaja enkä lääkäri. Toisekseen, mie EN pidä vastaanottoa!" Käyn seuraavan keskustelun sukulaisen kanssa ja lopulta päädyn kuitenkin neuvomaan miten se piikki kannattaa pistää tai auttamaan haavasidoksen vaihdossa...

♥ Ostanpa uuden kynsilakan. En käytä sitä koskaan, koska olen hoitaja.

Tekokynnet on vapaapäivien rientojen pelastus. Niitä hamstrataan aina alemyynneistä. Kynsilakoista puolestaan kuusi kymmenestä on kovettunut pullon sisään jo aikapäiviä sitten...

♥ Vuoron alussa rintataskussa kynät paikallaan. Kahden tunnin päästä ei enää yhtään kynää jäljellä?!?!? WHAAAT!

fe144f8e53ec35812ec347137797aa11.jpg

Kuva Googlesta

Tai sitten se toinen puoli spektristä, ne kynät on tuplaantuneet vuoron aikana. Oho? Öö, keneltä puuttuu kynä?

♥ Omaiset. Joskus on vaan tämä fiilis.

Hoitajat6-720x720.jpg

Kuva Mansikkapilven tekstin mukana kopioitu

Nopea vilkuilu ympärille. Mihin kaikki työkaverit hävis?! No way lähden tähän kohtaamiseen ilman taustatukea! Syvä hengitys, hymy naamalle. "No päivää, miten voin auttaa...?"

♥ Ilta-aamut. Kuka tykkää iltavuoron jälkeisistä aamuherätyksistä, Ei kukaan!

Rakastan aamuja, kun ne vaan tulisi vähän myöhemmin päivällä! Toinen lempparini, neljä aamuvuoroa putkessa. WHAT?! Kuka tän suunnitteli!

♥ Vapaapäivänä jollekin käy jotain julkisella paikalla. Katsot pois päin ettei tarvitse osallistua auttamiseen. ”En mä nähnyt mitään”, koska vapaapäivä!

Hoitaja? Kuka minäkö? Eeiii...

Todellisuus: Pakko vähän nyt poiketa muusta tekstistä sen verran huomauttaakseni että eiköhän kuka tahansa, oli hoitaja tai ei, mene varmistamaan että kaikki on hyvin jos joku esim. kaatuu kadulla tai muuten loukkaa itseään.

♥ Sydänosaston hoitajien ammattitauti; läppävika. ;)

Mitä kovempi työ, sit rankempi huumori! Heikompaa kyllä hirvittäisi välillä hoitajien kahvihuone-jutut!

 

Jahas, siinäpä sitä yhteistä ajatuksen virtaa, loppuun vielä muutama oma kohta jota ei alkuperäisessä postauksessa ollut:

- Mustelmat. Muutama vuosi sitten oli ihan kampanja nimeltä Älä riko hoitajaasi, aiheena oli tosiaan kiinnittää huomiota hoitajien työturvallisuuteen ja oikeuteen työskennellä turvallisessa, väkivallattomassa työympäristössä. Olen töiden aloituksen jälkeen kehittänyt tästä oman versioni: Älä riko hoitajaasi, hän tekee sen kyllä ihan itsekin. Osasto on täynnä ulokkeita joihin sitä törmää ainakin kerran vuorossa! Vanhempien sänkyjen laidat, pyörätuolien erinäiset osat kuten jarrukahvat, ovenkarmit, pöydänjalat ja laatikostot ja ne kaikista pahimmat, nimittäin käsidesi-telineiden kahvat. Olen menny jo laskuissa sekasin montako kertaa niihin on tullut törmättyä tai nojattua! Pahimmat ruhjeet on tullu nimenomaan siitä kun vähän kovemmalla vauhdilla tulee huoneesta, ottaa kurvin käytävälle vähän tiukempana ja törmää suoraan siihen pirun kahvaan!

- Kirjaamishommat! Oikeasti, etenkin kun oma mentaliteetti on se että jos sitä ei ole kirjattu, sitä ei ole tehty! Mutta missä vaiheessa siinä koneella muka ehtii olla?!

11055722_713980772048068_600159328_n.jpg

Kuva Googlesta

- Lääkärinkierto-päivät. Näinä päivinä sitä oikeesti aina miettii että tuliko sitä käytyä sh-koulu vai sihteerikoulu?! Aamulla kerkeät ehkä just hätäseen tekemään muutaman hoitotoimenpiteen mutta sitten kierron jälkeen sitä onkin loppupäivän koneella, puhelimessa tai koneella ja puhelimessa yhtäaikaa kun soittelet sinne ja ne neuvoo soittamaan tänne ja ne neuvoo soittamaan tonne... Mie halusin vaan tietää millasessa kunnossa Esa-Mirkku on ollut asuessaan kotona ennen sairaalareissuaan!

Siinäpä sitä taas. Loppujen lopuksi rakastan kuitenkin työtäni enkä ainakaan kovin helposti voi kuvitella mitään muuta tekeväni. Ihanat työkaverit auttaa paljon; Siinä vaiheessa kun tuntuu että pää räjähtää justiinsa on ihanaa kun voi katsoa työparia ja tämä tuumaa että hei, nou hätä! Kyllä me tästä selvitään! Ja vuoron päätteessä voi todeta että hyvinhän tässä loppujen lopuksi kävi!

Ensi kerralla palataan taas normaaleihin aiheisiin ja mm. myös 31-päivää haasteeseen. Ciao!